Turvallisuuspolitiikka|Apulaissotilasprofessori Juha Kukkosen tutkimusselosteen mukaan Venäjä pitää sotaa mahdollisena Pohjois-Euroopassa 30-luvulla.
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Venäjä on perustanut uudelleen Leningradin sotilaspiirin.
Maanpuolustuskorkeakoulun apulaissotilasprofessori Juha Kukkola on kirjoittanut tutkimusselosteen Leningradin sotilaspiirin historiasta ja tulevaisuudesta.
Kukkola arvelee, että uusi sotilaspiirijako viittaa siihen, että Venäjän on arvioinut uudelleen sotilaspoliittisen tilanteen pohjoisessa.
Kukkolan mukaan Venäjä pitänee mahdollisena sodan syttymistä Pohjois-Euroopassa.
Leningradin sotilaspiirin uudelleen perustaminen viittaa siihen, että Venäjä pitää sodan syttymistä mahdollisena pohjoisessa ja Itämeren alueella 2030-luvulta alkaen.
Näin arvioi Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) apulaissotilasprofessori, majuri Juha Kukkola Sotataidon laitoksen julkaisemassa tutkimusselosteessa ”The Leningrad Military District”. Kukkonen tutkii MPKK:ssa muun muassa tulevaisuuden venäläistä sotataitoa.
Venäjä uudisti viime vuoden helmikuussa sotilaspiirijakoaan. Läntinen sotilaspiiri jaettiin Suomen rajalla olevaan Leningradin sotilaspiiriin ja Moskovan sotilaspiiriin. Samalla lakkautettiin Pohjoisen laivaston sotilaspiiri, joka liitettiin Leningradin sotilaspiiriin.
Venäläisten sanoin uudelleen järjestely kuului ”sotilas-teknisiin toimiin”, joiden taustalla on Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys. Käytännössä kyseessä oli paluu kylmän sodan aikaiseen sotilaspiirijakoon.
Sotilaspiirin tehtävänä on puolustaa Venäjää alueellaan. Niiden tarkoitus on toimia komentorakenteena ja joukkojen mobilisaatio- eli liikekannallepanovälineenä sodan ja rauhan aikana.
Kukkola esittää useita mahdollisia kehityskulkuja, miten Venäjä voisi tulevaisuudessa käyttää Leningradin sotilaspiiriä hyökkäykseen.
Venäjä voi hyökkäämällä pyrkiä varmistamaan puolustusvyöhykkeen strategisesti tärkeälle Murmanskin alueelle. Lisäksi Venäjä voi yrittää vallata osia Suomesta, Virosta, Latviasta ja Ruotsista.
Venäjä voisi yrittää vallata saaria Itämereltä tai Jäämereltä testatakseen Naton yhtenäisyyttä. Venäjä saattaisi myös aloittaa laajan ennalta ehkäisevän hyökkäyksen Suomeen ja Baltiaan varmistaakseen Pietarin ja Suomenlahden turvallisuuden.
Kukkola kirjoittaa, että Venäjä voisi tehdä minkä tahansa edellä mainituista vetääkseen Naton huomion pois jostain muusta maantieteellisestä suunnasta ja puolustaakseen Leningradin sotilaspiirin aluetta.
Kylmän sodan jälkeen Venäjän sotilaallinen lähtökohta on ollut puolustuksellinen Suomen rajan lähellä. Tämä on näkynyt joukkojen rakenteessa ja määrässä. Vahvimmat joukot ovat olleet muualla.
Kukkolan työpaperin mukaan tämä muuttuu. Leningradin sotilaspiirin alueen vahvuus voi ensi vuosikymmenellä yli kaksinkertaistua nykyisestä 40 000:sta sotilaasta lähelle 100 000:ta.
Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan Venäjä suunnittelee muun muassa uutta armeijakuntaa Venäjän Karjalaan. Tämä tarkoittaisi sotilaspiirin alueella olevien neljän moottoroidun jalkaväkiprikaatin ja kahden merijalkaväkiprikaatin kasvattamista divisiooniksi.
Venäläisen moottorijalkaväkiprikaatin vahvuus on 3 000–4 000 sotilasta, divisioonan 6 000–10 000 sotilasta.
Venäläisen maavoimien armeijan vahvuus voi olla 12 000–30 000 sotilasta. Armeijakunta on esimerkiksi 8 000–11 000 sotilaan yhtymä. Luvut ovat suuntaa antavia.
Kukkola kirjoittaa, että Leningradin sotilaspiirin vahvistamisen myötä olisi mahdollista, että kuukauden kuluttua venäläisten joukkojen liikekannallepanokäskystä Suomen vastaiselle rajalle olisi keskitetty operaation luonteesta riippuen 2–4 armeijaa, joissa olisi yhteensä 6–12 divisioonaa.
Jos Venäjä hyökkäisi ensi vuosikymmenellä pohjolaan, sitä vastassa voisi olla ilman liikekannallepanoa 11–14 prikaatia. Kuvassa varusmiehiä Suomen maavoimien pääsotaharjoituksesa Nurmeksessa vuonna 2022.
Venäläisiä joukkoja vastassa pohjoisessa olisi 2030-luvulla ilman täyttä liikekannallepanoa ehkä 11–14 prikaatia. Näistä kolme olisi norjalaisia, neljä ruotsalaisia, neljä suomalaisia mekanisoituja prikaateja, yksi Suomeen sijoitettu amerikkalainen prikaati, yksi Norjassa oleva amerikkalainen merijalkaväkiprikaati sekä mahdollisesti yksi Nato- tai Jef-maista tuleva prikaati.
Prikaatien määrä kasvaisi yli 20:een, jos Suomi mobilisoisi koko sodan ajan reservinsä.
Kaikkia edellä mainittuja ei ole vielä olemassa. Esimerkiksi Norjalla ja Ruotsilla ei ole vielä näin paljon joukkoja.
Läntisten analyytikoiden mukaan Neuvostoliitolla oli kylmän sodan aikana ainakin neljä eri operaatiosuunnitelmaa Suomen ja muun Pohjolan varalta.
Neuvostoliitto suunnitteli muun muassa eristävänsä alueen mereltä päin kaappaamalla Tanskan salmet. Toinen vaihtoehto oli yksinkertaisesti valloittaa Suomi, Ruotsi ja osa Norjaa. Kolmas oli käyttää ydinaseita pohjoismaiden neutralisoimiseksi ja neljäs hyödyntää erikoisjoukkoja ja ei-sotilaallisia menetelmiä Suomea ja Ruotsia vastaan.
Neuvostoliitto oli kuitenkin sotilaallisesti huomattavasti vahvempi kuin tämän päivän Venäjä, vaikka Venäjän nykyiset suunnitelmat 1,5 miljoonan miehen armeijasta toteutuisivatkin.
Apulaissotilasprofessori Juha Kukkola muistuttaa, että nyky-Venäjän sotilaalliset kyvyt ovat kaukana siitä, mitä Neuvostoliitolla oli. Kuva on neuvostojoukkojen harjoituksesta vuodelta 1984.
Kukkola arvioi, että vaikka Leningradin sotilaspiiriin sijoitettaisiin rauhan aikana 3–5 täysivahvuista divisioonaa, ei se pystyisi niillä voimin valloittamaan Suomea, Ruotsia ja Norjaa. Jopa merkittävän maa-alueen miehittäminen vaatisi lisävoimia avuksi.
”Rauhan ajan sotavoimat ovat siten pääosin strategisesti puolustuksellisia, ja neuvostoajan tyyppiset strategiset operaatiot eivät ole mahdollisia nykyisille Venäjän asevoimille”, Kukkola kirjoittaa.
Sen sijaan Leningradin sotilaspiiri kykenisi tulevaisuudessa tekemään yllätyshyökkäyksen yksittäistä pientä Nato-maata vastaan. Tällaiseen hyökkäykseen Suomeen, Viroon tai Pohjois-Norjaan Venäjä voisi käyttää merijalkaväkeä ja maahanlaskujoukkoja. Hyökkäystä varten Venäjän pitää kuitenkin ensin sitoa Naton joukot muualle tai halvauttaa Naton päätöksenteko.
Lähteet: Juha Kukkonen: The Leningrad Military District ja Vladimir Panschin: Venäjän sotilaallinen voima Suomen lähialueilla.
